Iho on ihmisen suurin elin. Ihon pinta-ala on 1,5-2 m² ja sen paino on kokonaispainosta noin 5 prosenttia. Ihon paksuus eri alueilla kehoa vaihtelee 1-4 mm välissä. Silmäluomien iho on ohutta ja herkkää kun taas jalkapohjien iho on paksua. Iholla on kynsiä, hikirauhasia, talirauhasia ja karvoitusta.
Iholla on useita toimintamekanismeja ja tehtäviä. Se suojaa kehoa toimien esteenä, tuottaa ja erittää hikeä ja talia, korjaa vaurioita, säätelee elintoimintoja ja eritystä, vastaanottaa, aistii ja välittää tietoa. Ihoon kohdistuu jatkuvasti erilaisia rasitteita, kuten kylmyyttä, kuumuutta, kosteutta, mikrobeja, UV-säteilyä, kolhuja, naarmuja sekä haavoja. Ihon eri kerrokset ovat kehittyneet toimimaan näitä rasitteita vastaan.
Iho koostuu kolmesta eri kerroksesta: epidermiksestä, dermiksestä sekä subkutiksesta.
Epidermis eli orvaskesi on ihon päällimäisin kerros ja se on 0,05-0,2 mm:n paksuinen kerros. Se on epiteelikudosta eikä sisällä veri- tai imusuonia. Epidermis uusiutuu koko ajan sen alimman kerroksen, tyvisolukerroksen, solujen noustua pintaan ja hilseiltyä pois 3-4 viikon aikana. Keratinisoituminen tapahtuu epidermiksen neljässä kerroksessa, sillä sen solut ovat keratinosyyttejä. 
Sarveissolukerros (marraskesi) on epidermiksen päällimäisin kerros ja se on sarveistunutta kudosta. Se koostuu kuolleista, keratinisoituneista sarveissoluista
Jyväissolukerroksen solujen sisällä valmistuu keratohyaliinijyväsiä ja ne muuttuvat keratiiniksi. Litteäksi muuttuneiden solujen tuma häviää ja sarveistuu marrasketeen.
Okasolukerroksen keratinosyytit ovat okasoluja, niiden välillä on paljon solut toisiinsa liitäviä, okamaisia desmosomeja. Okasolukerroksessa sijaitsee Lagerhansin soluja ja ne osallistuvat elimistön puolustusjärjestelmään.
Tyvisolukerros on epidermiksen alin kerros ja se koostuu tumallisista, jakaantuvista tyvisoluista. Solun toinen osa nousee ylöspäin okasolukerrokseen muuttuen epäsäännölliseksi. Tyvisolukerroksen melanosyyttisolut valmistavat pigmenttiä ja Merkelin solut välittävät tuntoaistimuksia.
Dermis eli verinahka on sidekudosta joka on 0,5-2 mm paksuista, se koostuu kollageenista ja elastiinista. Kollageeni on erittäin venyvää proteiinia, joka toimii ihon rakenneaineena ja antaa iholle mekaanista tukea. Elastiini on ihon proteiini, se antaa iholle sen joustavan ominaisuuden. Dermis sisältää paljon veri- ja imusuonia sekä hermoja. Iho saa ravintoaineensa verisuonien kautta. Dermiksessä kasvaa juuriosa, talirauhanen, hikirauhanen, hermojen päätteitä ja imusuonia.
Subkutis on ihonalainen rasvakudos, sen paksuus riippuu ihmisen rasvakudoksen määrästä. Se liittää ihon pintakerrokset sen alla oleviin kudoksiin, lihaksiin, rustoihin sekä luihin ja toimii rasvan varastointipaikkana elimistön energia-aineenvaihdunnalle. Hermokimput ja isot verisuonet haarautuvat subkutiksesta dermiksen hienompiin verisuoniin.
Pieniä hikirauhasia (ekkriinisiä) on joka puolella kehoa. Eniten niitä löytyy kämmenistä, jalkapohjista ja otsasta, niiden eritystiehyet avautuvat ihon pintaan. Ne osallistuvat tehokkaasti elimistön lämmönsäätelyyn erittämällä hikeä. Niiden toiminta liittyy hermostollisiin reaktioihin, kuten jännittämiseen. Pienten hikirauhasten erite sisältää pääosin vettä. Se sisältää myös natriumia ja kloridia sekä kehon orgaanisia aineita, esimerkiksi virtsahappoa ja valkuaisaineita.
Suurten hikirauhasten eritystiehyet avautuvat karvatuppeen. Niitä on eniten niillä kehon alueilla, joissa on karvoitusta enemmän. Ne sijaitsevat dermiksen ja subkutiksen rajalla tai subkutiksessa. Rauhasten erite sisältää orgaanisia aineita, mm. valkuaisaineita, hiilihydraatteja, rasvoja sekä ammoniakkia. Hien erityksestä ei ole haittaa hiuspohjan iholle tai hiuksille. Runsas hikoilu voi vaikuttaa hiuspohjan ihon ominaisuuksiin ja normaaliflooraan, koska orgaaninen aines on hyvä kasvualusta bakteereille. Hiuspohjan puhtaudesta huolehtiminen oikeilla tuotteilla ehkäisee hien ja lian yhteisvaikutuksesta johtuvia iho-ongelmia.
Pussimainen talirauhanen sijaitsee karvankohottajalihaksen ja karvan välissä, sen tiehyt avautuvat karvatupen aukkoon. Eniten talirauhasia on kasvoissa, hiuspohjassa ja selässä, niiden koko vaihtelee. Ihmisen hormonitoimintaan liittyvä talin eritys on voimakkain murrosiässä ja vähenee keski-iässä. Talin eritys voi häiriintyä ja vaihdella, mikä voi aiheuttaa voimakasta ihon ja hiuspohjan rasvoittumista.
Karvankohottajalihas on kiinnittynyt viistosti alaosastaan juurituppeen ja yläosastaan tyvisolukerrokseen. Supistuessaan tämä lihas nostaa karvan koholleen. Karvankohottajalihaksen toiminta vaikuttaa talin erittymiseen niin, että supistuessaan se työntää talia ulos rauhasesta. Karvan juurituppea ympäröi hermopunos, jossa on tuntoherkkiä hermopäätteitä, jonka vuoksi kevyenkin karvan koskettamisen aistii hyvin.
Hilseily
Hiuspohjan ihon epidermis on normaalia paksumpi, sillä siinä on enemmän pintasoluja. Hiuspohjan iho uusiutuu koko ajan kuten iho muuallakin, eikä normaalia ihon sarveistuneen pintakerroksen irtoamista juurikaan huomaa. Kiihtynyt solujen tuotanto, hilseily, on hiuspohjan epätasapainotila, jonka huomaa ihon pinnan näkyvänä hilseilynä kuolleen pintasolukon kasaantuessa. Hilseongelmainen hiuspohjan iho uusiutuu noin alle 3 viikossa eli nopeammin kuin tavallinen iho.
Hilseilyn syytä ei aina pystytä selvittämään, koska se voi olla seurausta monista eri tekijöistä, esimerkiksi hormonitoiminnasta, ravitsemuksesta, säävaihteluista tai väärästä kotihoidosta. Hilseilyyn ja sen voimakkuuteen voivat vaikuttaa muun muassa hiuspohjan liian usein toistuva pesu tai kuivattavat aineet. On todettu, että hiuspohjan normaaliin mikrobikantaan kuuluvan Pityrosporum ovale-hiivasienen määrä lisääntyy usein hilseilevässä hiuspohjassa. Hilseongelmaa hoidettaessa määritellään, millainen hilse on, onko hiuspohja kuiva, rasvainen, ärtynyt vai herkkä. Hilseily usein liittyy lisääntyneeseen rasvoittumiseen.
Rasvaisen hiuspohjan tunnistaa hilsekasautumista, ne irtoavat hiuspohjaa käsiteltäessä. Hiuspohja ja hiukset tuntuvat rasvaisilta sormenpäillä hierottaessa. Rasvainen hilse on hieman kellertävää ja paksua, se takertuu hiuksiin ja hiuspohjaan. Hiuspohja on kutiava ja se punoittaa, hiuspohjassa voi myös esiintyä finnejä. Kun sarveistuneeseen ihosolukkoon sekoittuu talia, hikeä bakteereita tai muuta likaa, seurauksena voi olla hiuspohjan tulehdus, jossa bakteerien ja sienien kasvu on lisääntynyt. Tulehtunut hiuspohja on ärtynyt, jolloin ihon solutuotanto kiihtyy saadakseen sen tasapainoon. Hilseily voi siis olla ihon suojautumiskeino ärsytystä vastaan. Ihon voimakas ärsytys lisää solutuotantoa ja aktivoi talirauhasen toimintaa.
Myös kuiva hiuspohja hilseilee. Hiuspohjan kuivumista voivat aiheuttaa säätilasta johtuvat ilmiöt, esimerkiksi talvisin vähäinen ilmankosteus. Kuiva hilse irtoaa hiuspohjasta pienehköinä hiukkasina. Yleensä hilse levittyy hiuksiin ja varisee siitä hartioille. Hiuspohja voi olla kiristävän tuntuinen, sillä sen talituotanto on vähentynyt ja epidermiksen sarveiskerroksen kosteuspitoisuus on pienentynyt.
Ihon tehtävät
Ihon pinnan pH vaihtelee 4,5-5,5 välillä. Happamuus syntyy talin rasvahapoista, hiestä sekä ihosolujen eritteistä. Tätä ihon pintaa kutsutaan happokelmuksi eli normaaliflooraksi, siinä elää suojaavia mikrobeja. Ihon pintakerroksen, epidermiksen tehtävä on suojata elimistöä mekaanisesti, fysikaalisesti, kemiallisesti ja mikrobiologisesti. Dermis toimii vesivarastona ja antaa mekaanista suojaa. Alin kerros eli subkutis, pehmentää iskuja ja toimii rasvavarastona ja lämpöeristeenä. Kun iho ikääntyy, sen toiminnot hidastuvat ja puolustuskyky heikkenee, lämmönsäätely ja tuntoaistimukset häiriintyvät.
